Leverantör: Biomed Oy (T)

Biomed B12 tipat 50 ml

197,51 kr117,37 krPå rea
Antal

Beskrivning

Vahva ja hyvin imeytyvä
B12-vitamiini eli kobalamiini on vesiliukoinen vitamiini, jolla on tärkeä tehtävä veren puna- ja valkosolujen muodostuksessa ja sitä tarvitaan esimerkiksi foolihapon muuttamisesta elimistössä toimivaan muotoon. B12-vitamiinin tarve korostuu erityisesti vegaaneilla ja imettävillä sekä laktoosi-intoleranssin, keliakian, stressin, yksipuolisen ruokavalion, runsaan alkoholin käytön sekä laihdutuskuurien aikana.

B12-vitamiinia saadaan yksinomaan eläinkunnan tuotteista; maksasta, munuaisista, kalasta ja lihasta.

B12-vitamiinin puutetta on pääasiassa ikääntyneillä. Yhdellä kymmenesosalla yli 65-vuotiaista suomalaisista on todettu B12-vitamiinin puute. B12-vitamiinin puutteesta kärsivät myös yksipuolista kasvisruokavaliota noudattavat henkilöt. Sen puutostila voi ilmetä esimerkiksi anemiana.

Iäkkäillä puutteen syy on yleensä B12-vitamiinin imeytymisen häiriö, jonka voi aiheuttaa surkastuttava mahalaukun tulehdus eli atrofinen gastriitti. Atrofinen gastriitti voi johtua helikobakteerista tai syntyä autoimmuunitaudin seurauksena. Tällaista anemiaa kutsutaan nimellä pernisiöösi anemia.

B-12 vitamiinilla on todettu myös monia muita terveysvaikutuksia:
- edistää normaalia energia aineenvaihduntaa
- edistää hermoston normaalia toimintaa
- edistää normaaleja psykologisia toimintoja
- edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa
- osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Annostus:
Vuorokausiannos 1 ml sisältää 2000 mikrogrammaa B12 –vitamiinia. Helppo annostella, lasipipetissä mittaviivasto.

Ravintoaineet / vuorokausiannos (1 ml)
B12-vitamiinia (mikrog), 2000 (80000 %*)
* = %-osuus vuorokautisen saantisuosituksen vertailuarvosta

Ainesosat:
B12-vitamiini (maissista fermentoimalla saatu syanokobalamiini), sorbitoli, maltitoli, luontainen mansikka-aromi, vesi.

Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Päivittäistä annossuositusta ei tule ylittää. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä kuivassa ja huoneenlämmössä.

Få nyheter från oss

Bli först med att få veta om nyheter och särskilda erbjudanden.